Blogi
Toiminnot
Blogit / Kirjoitukset tagilla museo
<< edellinen ( 1 / 2 ) seuraava >>
Yksinäisten ystäviä
Kirjoittanut telle 29.3.2011 18:19
On omituista, että jokin vetää taas tähän vapaamuotoiseen kirjoittamiseen, vaikka toisella puolella odottavat opiskelutehtävät levällään, täysin kesken. Eilen kyllä keskustelin Roland Barthesin kanssa ja pääsin vihdoin ystävystymään hänen kanssaan lukiessani hänen eräänlaista omaelämänkertaansa (Roland Barthes by Roland Barthes, 1975) ja ajatuksiaan valokuvauksesta (Camera Lucida, 1980). Hänen... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 116 kertaa
Tagit: roland barthes kirjoittaminen valokuvaus teoriat yksinäisyys museo emma vanhat naiset opiskelu taide
Kööpenhamina 2009
Kirjoittanut Fisu 17.10.2009 01:26
Syyskuun lopulla otimme viikonlopun verran tuntumaa Kööpenhaminaan. Olimme molemmat käyneet siellä aiemmin, mutta käynneistä oli aikaa.Matka koitettin pitää mahdollisimman low-budget versiona. Lennot oli hankittu jo alkuvuodesta SAS:n pistetarjouksista ja hotelli varattiin loppukesästä. Edullisen hotellin löytäminen oli hankalampaa kuin esimerkiksi Pariisin matkoilla. Jostain webin syövereistä... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 1543 kertaa
Tagit: kööpenhamina copenhagen københavn tanska eurooppa skandinavia matka reissu viikonloppu retki kaupunki kaupunkiloma satama kanaali ranta vesi meri kirkko torni patsas taulu taide valokuvaus veistos antiikki historia ny carlsberg glyptotek nationalmuseet kansallismuseo museo vor frue kirke ...
Prahassa huhtikuussa
Kirjoittanut tikkase 18.8.2009 13:44
Komeasta tuolista on kuvakin. Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 181 kertaa
Tagit: praha moderni taide museo vltava magdalena jetelova tuoli
Prahassa huhtikuussa
Kirjoittanut tikkase 18.8.2009 12:04
Keväällä istuin Prahassa Vltavan partaalla modernin taiteen museossa, joka on tehty vanhaan myllyyn, luulen. Kävelin sisään lipunmyynnistä ja katsoin ulos ikkunasta joelle päin. Valtava tuoli Vltavassa! Kenelle se on? Olin juuri lukenut toistamiseen loppuun Gagriel Garcia Marquezin kirjan Patriarkan syksy. Siinä diktaattori viettää mieletöntä elämäänsä rappeutuvan palatsinsa keskellä ja... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 161 kertaa
Tagit: praha moderni taide museo vltava magdalena jetelova tuoli
Krakova - kuninkaallinen pääkaupunki
Kirjoittanut Bona 11.5.2009 17:34
Taustaa: Puolan entinen pääkaupunki vuoteen 1596 saakka.Puolassa oli vuonna 1985 voimassa sotatila ja suurin piirtein kaikki asiat olivat luvanvaraisia tai ainakin ostokortin takana. Puolaa johti kyseisenä aikana vuonna 1981 valtaan noussut kenraali Wojciech Jaruzelski. Pinnan alla toimi Solidaarisuus – liike (Solidarnosc).Perjantai 9.8.1985Juna Lublinista Krakovaan lähti 6.50 ja perillä... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 259 kertaa
Tagit: linna krakova kuninkaalinen lublin almatur solidaarisuus wavel linnavuori wojciech jaruzelski pietarin ja paavalin kirkko pyhän kolminaisuuden marian mariacki stanislaw wysianski museo theatre kto teatr teatteri maailmanperintö
Back in the U.S.S.R.
Kirjoittanut Bona 22.4.2009 18:27
Palasin syksyllä Leningradiin 1982. Ohjelmaan kuului tietenkin monta niin sanottua pakollista vierailukohdetta ja tällä reissulla tuli opeteltua aika hyvin Leningradin metrolinjat ja myös johdinautolinjat. Valokuvien perustella huomaan käyneeni Pietari-Paavalin linnoituksessa, joka sijaitsee Jänissaarella. Rakennustyöt alueella aloitettiin Pietari Suuren käskyillä vuonna 1703. Linnoituksessa on... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 221 kertaa
Tagit: leningrad pietari pietari-paavali linnoitus eremitaasi museo smolna luostari kirkko torni bartolomeo rastrelli barokki maailmanperintö
St. Pauli ja Reepenbahn...
Kirjoittanut Bona 16.4.2009 17:51
”St. Pauli ja Reeperbahn,Sinne veri vetää uudestaan:Naisiin, öihin mannermaisiin vieTie suureen maailmaan.”Täytyy myöntää, että 10 vuotta laulun julkaisemisen jälkeen paikalla käytynä voi todeta, että St. Pauli ja Reeperbahn oli todellakin mannermainen suuren maailman edustaja. Saimme poikien kanssa auton parkkiin Reeperbahnin alle ja lopulta saimme yösijan Hotelli am Holstenwallsta... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 189 kertaa
Tagit: reepenbahn hampuri museo beatles st pauli
Luokkaretki Leningradiin
Kirjoittanut Bona 15.4.2009 18:30
Olen vierailut Leningradissa peräti 3 tai 4 kertaa, mutta Pietarissa en ole käynyt koskaan. Faktathan menevät niin, että Pietari oli Venäjän pääkaupunki 1712–1918. Vallankumouksessa syntyi Neuvostoliitto jakaupungin nimi oli vuosina 1924 – 1991 Leningrad. Nykyisin kaupungin nimi on jälleen Pietari eli Sankt-Peterburg. Ensimmäinen vierailu kaupunkiin tapahtui toukokuun puolivälin... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 240 kertaa
Tagit: museo kirkko aurora leningrad pietari maailmanperintö
Pariisi keväällä 2009
Kirjoittanut Fisu 20.3.2009 00:20
Kevään 2009 Pariisin matkan lennot hankittiin jo syksyllä Stockan hulluilta päiviltä. Hotelli varattiin suoraan Accorin sivuilta kolmeksi yöksi ja se oli taas sopivaksi todettu Mercure Paris Cusset Opera. Matkan pituus optimoitiin varaamalla menomatkalle perjantaiaamun ensimmäinen lento ja paluupäivälle maanantain viimeinen. Säät suosivat oikeastaan koko matkan ajan, eikä luvattuja vesisateita... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 2714 kertaa
Tagit: pariisi paris ranska france eurooppa länsi-eurooppa loma turismi kaupunki metropoli city matka viikonloppu pitkä viikonloppu reissu valo kevät valokuvaus maisema nähtävyys museo kirkko katedraali kappeli linna torni katakombit pääkallo luu luuranko joki ...
Pariisi - Eräänlainen opas
Kirjoittanut Fisu 4.1.2009 16:27
"Paris is the World, the rest of the Earth is nothing but its suburbs" - Marivaux Kaipaako Pariisi esittelyä? Valon kaupunki? Romantiikan pääkaupunki? Muodin Mekka? Se on varmasti kaikkea tuota ja paljon enemmän. Kylminä faktoina se on ehkä maailman suosituin kaupunki turistien keskuudessa yli 30 miljoonalla kävijällä vuodessa. Pariisissa asuu n. 2,16 miljoonaa asukasta ja... Lue lisää
2 kommenttia | Luettu 19275 kertaa
Tagit: pariisi paris ranska france kaupunki loma pitkä viikonloppu lento lentokenttä juna metro metropoli eurooppa turismi museo kirkko katedraali basilika puisto aukio nähtävyys taide kulttuuri katu taideteos taulu maalaus veistos patsas historia gotiikka ...
Seurasaari, Helsinki
Kirjoittanut TuristinaSuomessa 9.5.2008 21:31
Seurasaari on kansanpuisto ja ulkoilmamuseo. Seurasaaren pinta-ala on 46 hehtaaria.Seurasaareen johtava silta on rakennettu vuonna 1890. Seurasaaren eläimet ovat tottuneet ihmisiin. Oravat, pikkulinnut ja joutsenet kerjäävät ruokaa ja syövät kädestä. Oravan voi ottaa jopa syliin.Sinitiainen Kyhmyjoutsen Kyhmyjoutsenen poikasia Kanadanhanhi Seurasaaren ulkomuseossa on 87 rakennusta (joihin kaikkiin... Lue lisää
0 kommenttia | Luettu 2228 kertaa
Tagit: seurasaari helsinki puisto ulkoilmamuseo sinitiainen joutsen kyhmyjoutsen lintu hanhi kanadanhanhi poikanen poikaset linnut museo antiikki antiikkinen historia rakennukset arkkitehtuuri ivars keisarinkamari kartano kahiluodon kartano selkämä halla vähätupa pappila maalaiskauppa torppa lammas lampaat ...
Pariisi keväällä 2008
Kirjoittanut Fisu 23.4.2008 09:46
Kevään 2008 Pariisin matka tehtiin venytettynä viikonloppuna 11.-15.4. Ajankohta oli sama kuin viime vuonna, jolloin sää oli varsin kesäinen, joten odotukset olivat korkealla sään suhteen. Tällä kertaa lämpötila jäi lähes 10 astetta viime vuodesta, mutta onneksi satunnaiset vesisateet eivät päässeet liiemmin häiritsemään. Hotellina oli Mercure-ketjun Cusset Opera, mikä sopi sijaintinsa puolesta... Lue lisää
3 kommenttia | Luettu 2261 kertaa
Tagit: pariisi nähtävyys länsi-eurooppa eurooppa matka loma ranska puisto kaupunki kirkko museo basilika gotiikka historia nähtävyydet taide



















