Hyppää sisältöön

Blogit / Kirjoitukset tagilla työelämä

<< edellinen ( 1 / 2 ) seuraava >>

Aivojen virittelyä uusiin aiheisiin

Kirjoittanut telle 25.2.2011 11:36

Mietin silloin tällöin kirjoitusteni aiheiden vähyyttä. Vuoron perään palaan aina samoihin aiheisiin, milloin opiskeluuni, taiteeseen, valokuvaukseen, luontoon, kirjoittamiseen, kirjoihin ja postikortteihin. Ja tietysti siihen maailman kauneuteen, joka sykähdyttää minua syvästi. Joskus piipahdan Karjalan aiheissa, sukuseuroissa, kesällä kerroin matkoista, joskus matkustan virtuaalisesti tai... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 141 kertaa

Tagit: kirjoittaminen aihe piirtäminen luovuus aivot minä työelämä kirjat betty edwards

Tärkeitä asioita

Kirjoittanut telle 5.2.2011 12:41

Olla eläkeläinen on tänä päivänä vähän syntistä puuhaa.  Sama koskee tietysti muitakin, jotka ovat tyäelämän ulkopuolella. Annan nykyään kyllä monien ärsyttävien asioiden mennä ohi, joten olen tietoisesti välttänyt kirjoittamasta aiheesta paitsi, että kyllähän se on välillä paistanut jutuistani läpi. Sormeni sattuivat taas syyhyämään, piti päästä kirjoittamaan. Kun päällimmäisenä lehtileikkeissäni... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 167 kertaa

Tagit: elämä kirjoittaminen työelämä kiire yleisön osasto eläkeläinen eläkkeelle jääminen

Opiskelu - iloa ja esteitä

Kirjoittanut telle 2.5.2010 13:23

Olen sulkeutunut kotiini lukemaan. Vappu tuli ja meni. Tänään huomasin, että jopa unohdin kaikki iloisen vapun-toivotukset. Muistin iloisen ja värikkään vapun Levillä vuosi sitten. Se olikin poikkeus harmaassa vappuhistoriassani. Hanki elämä, voisi joku sanoa, kun tuon viimevuotisia kuvia. Mutta enpä tänä vappuna ole paljon ulkona aikaani kuluttanut, että.. Toisekseen minulla on niin paljon... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 254 kertaa

Tagit: taidehistoria opiskelu lukeminen vappu taide taiteilija luento tentti museokäynti työelämä kirjoittaminen

Yleistää, vitkastella ja selitellä

Kirjoittanut telle 4.2.2010 14:32

Seisoin bussipysäkillä odottamassa linja-autoa Helsinkiin. Aurinko tuntui paistavan kirkkaammin kuin aikoihin. Olin matkalla luennolle. Olin ollut koko päivän allapäin. Tiedän, että sellaiset olotilat tulevat ja menevät. Niin sisarenikin minulle sanoi, kun soitin hänelle. Saamme usein toisistamme vertaistukea. Olemme nuoria, terveitä, elinvoimaisia eläkeläisiä. Voisin luoda uutta uraa monessakin... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 210 kertaa

Tagit: elämä yhteiskunta työelämä eläkeläinen syyllistäminen lumi lumileikit talvi

Kuvankäsittelystä tietotekniikan kehitykseen

Kirjoittanut telle 9.9.2009 10:07

Olen viimeisen viikon aikana joutunut taas kerran palaamaan Photoshopissa kuvan käsittelyyn. Yleisin minulle tuleva tehtävä on muokata joko vanhaa kuvaa siedettäväksi, yhdistää kahdessa kuvassa olevat henkilöt tai muokata henkilöitä kuvassa lähemmäksi toisiaan ja poistaa kuvaan kuulumattomat ihmiset ja asiat. On yllättävää, että pariskunnista on harvoin olemassa yhteisiä kuvia. Sitten kun toinen... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 289 kertaa

Tagit: valokuvaus valokuva kuvankäsittely photoshop tietokone tekniikka laitteisto pc ms-dos työelämä pankki fuusio internet kirjoitin

Elämäntapoja

Kirjoittanut telle 11.7.2009 11:55

Kun joskus kirjoittaessani kortteja, mainitsen jotakin siitä, mitä teen ja harrastan, en enää sano että valokuvaus on yksi harrastukseni. Olen tajunnut sen jo kauan sitten muuttuneen elämäntavaksi. Jos näin nyt voi sanoa. Meitä samanlaisia on tässä maassa ja maailmassa paljonkin. Kuljemme kaikkialla kamera kädessä. se saattaa joskus kiusata muita ja sitten loppujen lopuksi se muuttuu ikäänkun... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 272 kertaa

Tagit: elämäntapa kirjoittaminen valokuvaus taide rooli työelämä salkoruusu puutarha berthe morisot mary cassatt

Omat päämäärät vielä edessä

Kirjoittanut telle 10.6.2009 17:21

Miten taas sormenpääni odottivatkaan päästäkseen kirjottamaan tietokoneen näppäimistöllä.  Haluan kirjoittaa muutaman sanan omasta tiestäni, polusta, jota pitkin olen yrittänyt mennä kauemmas ja kauemmas, mutta olen kuitenkin vielä kaukana päämääristäni ja tavoitteistani.  En ole vielä päässyt sinne polulle kauas, jonne lähdin jo lapsena ja jota olen käyttänyt siksi myös tämän blogin nimenä.  Ne... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 297 kertaa

Tagit: polku päämäärä flickr työelämä eläkkeelle jäänti inspiraatio internet tietokone pc riihimäen kauppaopisto jaakko kärmeniemi jimmy liao postcrossind postikortti

Aurinkokylpyjä ja kuntoilua lumihangessa

Kirjoittanut telle 26.3.2009 12:12

Jumalaisen ihana aurinkoinen aamu valkeni taas tänään. Oli aivan pakko päästä ulos. Kiipesin ensin pihamäntyyn laittamaan kottaraisen pöntön kunnolla kiinni, kun se oli jo viime vuonna kääntynyt vinoon. Joku pikkulintu siellä on majaillut, koska pesän pohjalla oli runsaasti pehmusteita. Kottaraisia en ole viime vuosina nähnyt näillä main pesimässä. Katselin myös paikkaa toiselle viime vuonna... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 259 kertaa

Tagit: hanki piha linnunpönttö työelämä päällystakki teatteri

Vähemmän työtä enemmän elämää

Kirjoittanut telle 29.1.2009 00:04

Tänään viimeksi keskustelin sisareni kanssa siitä, miltä työelämä, entinen työpaikka ja työkaverit näyttävät tältä kantilta katsottuna. Varmaan samanlaiselta, on syy poissaoloon eläkkeelle olo, sairaus, työttömyys, lomautus. Se on vähän niinkuin ”poissa silmistä poissa sydämestä”. Meitä poissaolevia ei enää ole olemassa, olemme oikeasti pudonneet pois. Se on kaksipiippuinen asia... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 303 kertaa

Tagit: työelämä oravanpyörä downshifting slow living simple living

Tervetuloa laiskuus

Kirjoittanut telle 2.10.2008 23:55

Eilen (keskiviikkona) aloitin työt tutussa työympäristössä. Vaikka tehtäväni sivuaakin tavallaan entistä työtäni, olen sen ulkopuolella. Näkökulma on mielenkiintoinen. Pyörittelen tehtävääni liittyviä asioita ajatuksissani tai muiden ajatusten taustalla koko ajan.  Itse tunnen hyvien henkien ohjaavan tätä projektia, vaikken vielä tiedäkään, mitä kaikkea siitä syntyy. Työelämää ympäröi tänä päivänä... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 365 kertaa

Tagit: työ työnteko työelämä kirjat kiire

Harhailua identiteetin ja peilin välillä

Kirjoittanut telle 7.6.2008 09:44

Tämä muuten on sitten sellainen juttu, että on siinä ja siinä, kuuluuko se tänne vai siihen toiseen salaiseen blogiini? Se olen varmaan minä, joka olen muuttunut. Milloin se alkoi, mihin se vie? Onko sillä ylipäänsä mitään merkitystä? Liittyykö se jotenkin omaan identiteettiin tai liittyykö se vain ulkoiseen olemuksen muutokseen, vanhenemiseen ja sen heijastukseen? Olemmeko peilejä, että... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 338 kertaa

Tagit: työelämä identiteetti peili itsetunto ikääntyminen ulkopuolisúus

Huomaamattomat muutokset

Kirjoittanut telle 1.5.2008 23:32

Olen varmaan aivan väärässä paikassa, kun kirjoitan tänne, mutta en oikein tiedä nyt, missä minun pitäisi olla.  Joka kerta tippuu mukana myös liuta valokuvia elämäni hetkistä.  Piha- ja puutarhatyöt vievät nyt juuri valtaosan vapaa-ajastani, mutta niitäkään en  jaksa tehdä mielin määrin. Ympäristöni vaatii myös järeämpiä toimia ja muiden apua, kun pitää hävittää tarpeettomia puutavarakasoja... Lue lisää

0 kommenttia | Luettu 407 kertaa

Tagit: muutos puutarha työelämä työ

<< edellinen ( 1 / 2 ) seuraava >>

Kuvia kirjoituksista

Gertrude Steinin haudalla
Käsi
Monet'in lammen rannalla
Menossa jätesäkkiin
Kassi-Alma
Omakuva 1990-luvun lopulla
Aulangolla
Väinö Blomstedt Puistokuva
Veistos kansallisgallerian katolla
Havis Amanda ja lokki
Valkovuokkoja
Levillä vappuna 2009
Levillä vappuna 2009
Maisema Torniossa
Helsinki, Espan puisto, helmikuu 2010
Helsinki, Havis Amanda, helmikuu 2010
Helsinki, Espan puisto, helmikuu 2010
#2454097
#2454096
Helsinki, Espan puisto, helmikuu 2010