Olin eilen katsomassa ihanan elokuvan. Koin voimakkaasti samaistuvani siihen. Siinä yhdistyi monta rakastamaani elementtiä: sinnikäs tutkija, melkein salapoliisi, ehkä tutkimusmatkailija, taiteen rakastaja, salaisuuksien ja käsitysten tulkitsija, itsepäinen opiskelija.  

Kopion tähän Finnkinon sivuilta elokuvan synopsiksen: 

Maalaukseen kadonnut nainen" on tarina Watteaun maalausten mysteereihin hukuttautuvasta opiskelijasta, trilleri salatusta elämästä ja kätketyistä tunteista, sekä lumoavan elegantti kuvaus Pariisin (taide)historiasta. Aika paljon saavutettu esikoisohjaukselta. Ranskankielinen nimi Ce que mes yeaux ont vu ("se mitä silmäni ovat nähneet") voisi viitata rationaaliseen "uskon mitä näen" -lähestymistapaan, mutta tässä elokuvassa katse löytää sisällöt pinnan alta. Englantilainen nimi Vanishing Point ("pakopiste") viittaa kaukaisuudessa sijaitsevaa pisteeseen, jossa perspektiiviviivat näyttäisivät yhtyvän. Mutta eivät ne koskaan yhdy, ne vain lähenevät loputtomasti.  Elokuvan maalaukseen katoava nainen on taideopiskelija Lucie (häikäisevä Sylvie Testud; mm. Nöyrin palvelijanne, Piaf), joka on vakuuttunut sitä että Watteaun maalauksista löytyy avain taiteilijan salattuun rakkaustarinaan. Lucie lähestyy maalauksia samaan tapaan kuin murhapaikkaa tutkiva etsivä, varmana siitä että johtolankojen on löydyttävä, kun vain tutkii riittävän tarkasti. Ohjaus: Laurent de Bartillat Pääosissa: Sylvie Testud, Jean-Pierre Marielle, James Thierrée, Agathe Dronne  

Omenat putoilevat puusta, valkean kuulaan sato on valmista poimittavaksi. Tein tänään omenapiirakkaa ja omenapaistosta. Tämä vuosi on ilmiselvästi omenien osalta vaihteeksi erittäin runsassatoinen. Muuten puutarhatyöt ovat jääneet toisarvoisiksi. Tuntuu, että koko viikon on satanut vettä.  Valokuvauskaan ei ole innostanut, vaikka pilvimuodostelmat ovat kirkkaampina päivinä olleet upeita. Eilen ajaessamme Helsingistä kotiin elokuvamatkalla, taivaalla oli upea sateenkaari. Pyysin tytärtäni kuvaamaan sitä, koska itse en kuskina voinut. Kuvat ovat vielä muistikortilla.

Liitän tähän blogiini katsottavaksi Pariisin kuvakansion, koska olen sinne lisännyt muutaman kuvan. Kuvia on vasta vuoden 2004 matkan parilta ensimmäiseltä päivältä. Silloinhan olin juuri ostanut ensimmäisen digikamerani ja harjoittelin uudenlaista kuvaamista. Pariisinkin ikävä on taas pahentunut ja eilinen elokuva toi taas monta asiaa mieleen. Mutta onhan minulla kirjoja!  

kylmiin hallaöihin kesäyöt

vaan ei se haittaa

hetken vaan me palellaan

kynttilöitä poltellaan

kunnes taas jo

 peipon ääntä kuunnellaan

kesäaikaan siirrytään.

MIKÄ TÄÄ ON? 

Mitaan suuria paniikkeja ei ole tullut, visa asiat ja  pieni ymparistoon totuttautuminen sujui hyvin. Vieraat aanet, hajut ja kieli tosin tuntui alussa hassulta. Mutta nyt hetken kuluttua olo jo melko kotoisa. Bussit kulkee miten kulkee ja maksaa euroissa n.20-30 centtia per matka. Tosin Nooran kanssa eilen jo laskettiin etta ¨mun annettaa sulle 200 colonaa ja sitten Florille ----¨, vaikka 200 colonaa on kotipuolessa 25centtia. Huvittavaa. Mutta taalla silla summalla menee jo bussimatkan.

 Kuvia oon ottanut jonninverran. koitan niitakin laitella tanne! kun ehtinee.

xox

Etuspoileri on nyt valmis ja paikallaan. Enpä ollut sellaistakaan hommaa ennen tehnyt, jonka vuoksi varmasti säädin ihan turhaan työvaiheiden aikana. Vaan oppia ikä kaikki. Seuraavan heittää jo puolet nopeemmin paikaleen! Väriksi valikoitui kumminkin semimattamusta, tutkailin puskureita että ovat sellaiset ja sen mukaan sitten valitsin samantyyppisen sävyn.

Kuskin ovipaneelin kajari mykistyi eilen, joten sekin piti sitten ruuvata irti pahvin mukana. Toinen liitin oli epämääräisen näköinen ja sen vaihto auttoi asiaan. Nyt soi taas musa kuten pitääkin! Että semmoista säätöä tälläerää, jokohan tuota nyt selviäis ilman jonkun päivän? ;-) Paitsi että ne madallusjouset odottais...;-)

Teksti: © Ripper

Tässä me sisarukset olemme äitimme kanssa marjaan lähdössä kesällä 1957, silloin kun maailma oli vielä tuntematon ja avoin...

Tämä on erilaista. Nyt  jatkan matkaani totaalisesti yksin eikä minulla enää ole mitään  aihetta joutua umpikujiin ja kerrata aikaisempia virheitäni. Sille matkalle en tarvitse edes muita.  Nuorempana kuvittelin, että olen löytänyt matkalleni kumppanin. Se tuntui silloin oleellisen tärkeältä, niin vain piti olla. Valitettavasti se on tänäkin päivänä julkisen sanan antama kuva, ikäänkuin suositus. Nainen eikä tietysti mieskään ole mitään yksin. Jokaisella tulee olla partneri, puoliso. Sitten joskus yli 80-vuotiaana yksin jäätyään voi jo olla niin kranttu, ettei huoli enää ketään. Ihmisen arvo mitataan pitkälti sillä, elääkö hän parisuhteessa. Muussa tapauksessa ihminen on siis jotenkin viallinen.  Kärjistän asiaa hiukan aivan tarkoituksella, sillä huomaa, että  katson pitkälti asiaa vain omasta pienen ihmisen, naisen näkökulmasta, taustalla omat kokemukseni taustalla, ehkä oma tyhmyyteni, mustavalkoisuuteni, väärät valintani.  En kuitenkaan itse tunne itseäni vialliseksi saati onnettomaksi, vaikken en enää tulevaisuudessa tähtääkään parimuodostukseen.   Tämä on lähtökohta tieni valinnassa.  Ja omaa tietämmehän me kaikki kuljemme. Minun sattuu olemaan omanlaisen, niin kuin meillä itsekullakin. 

Olen jossakin vaiheessa tavallaan sitoutunut elämään kumppanini kanssa. Kuitenkaan niitä edellytyksiä, joilla hänet aikanaan valitsin seuralaiseksi matkalleni, ei enää moniin vuosiin ole ollut olemassa. Jos ja kun näin on, en voi yksin olla vastuussa laivan ohjaamisesta. Vertauskuvia vertauskuvien jälkeen. Olen kuin Diego Serrano televisiosarjassa Serranon perhe.  Minun on ohjattava ehkä tämä laiva lopullisesti karille ja pelastauduttava rannalle.  

..ja sadonkorjuuaika on kaikkialla käsillä 

Kun olen toipunut maihin uimisesta, näen edessäni monta polkua, jotka kaikki johtavat tiheään metsään (huom. en koskaan parin ensimmäisen osan jälkeen seurannut televisiosarjaa Lost).  Silloin on ehkä paras antaa intuition ohjata oikealle tielle. Tällä kertaa en voi enkä saa enää kuunnella ketään, minun on vain odotettava, että ohje tulee, kun sen aika on tulla.  Viime vuosien aikana olen kokeillut montaa uutta asiaa, tutustunut uusiin ihmisiin, mennyt rohkeasti eteenpäin niillä voimavaroilla, mitä minulla on työn ulkopuolelta jäänyt. Nyt olen aivan omillani.  

Kuitenkin tarvitsen edelleenkin ystäviäni sekä vanhoja että uusia, sillä hienoista ja moniselitteisistä sanoista huolimatta, kaikessa on kysymys vain siitä, mitä teen isona.   

Näitä on nyt kukkamaalla kaikissa väreissä ja kukkakärpäset pyörivät ympärillä

Viime yönä näin unta, että pikkuserkullani ja minulla oli näyttely ensi kesänä ja että minun olisi aika alkaa valmistautua siihen. Entä kirjoittaminen, entä harhailu  Rooman tai Pariisin kaduilla, entä opiskelut, uudet valokuvausideat, entä sukuseurajutut, Karjala-aiheista kirjoittaminen entä ne paljaat jalat ruohoisella polulla kaukana täältä? Toisaalta olen nähnyt paljon muitakin ihmeellisiä unia viime aikoina, mutta uni haihtuu aamuun mennessä, koska se on tehnyt tehtävänsä...  On jotenkin omituista, että kun sitten jälkeenpäin ajattelee, niin ne elämän käännekohdat eli risteyksissä olemiset ovat parasta.  

.. ja näinkin erikoisia, taitaa olla sama kukka kuin edellinen.

Pate oli VSP-pentu Helinä Jurgens-Simbergin (Viro) arvioimana.

Tässä arvostelu:

""Erinomainen tyyppi, Hyvä koko. Hyvä luusto. Kaunis pää. Haluaisin vahvemman alaleuan. Kaunis pitkä kaula. Hyvä ylälinja. Hyvä turkinlaatu.
Liikku vapaasti & hyvä luonne."

Joten tilasin sitten uuden motonetista ja hain tänään paketin postista. Mukana tuli vaihdelaatikon ja moottorin tukikumit, tilasin diisselin versiot jotka pitäis olla jämäkämmät. Kone meinaan vatkaa ihan kiitettävästi tyhjäkäynnillä, mikä vois viitata siihen että tukikumit on vaihdon tarpeessa. Pelkään että hajottaa ennenpitkää pakoputken jos ei korjaa tilannetta.

Mitäs muuta? Lesfjorssin madallusjouset odottais asentajaansa, tuli hommattua kun tuo auto näyttää lähinnä maasturilta tällähetkellä :-)

Kuopion volvoguru live kauppasi mulle Brossin korisarjasta etuspoilerin, jonka sovitusta pitäis alkaa tekemään. Irrottelin tänään orkkisspoikan jotta vois aloittaa hommat.

Onhan sitä tässäkin jo kotitarpeiksi asti...;-)

Edit: noniin, nyt on spoileri koeponnistettu paikalleen ja kohtuuhyvin se istuu paikoilleen. Ehkä kaipaa pientä säätöä vielä, mutta ei mitään isompaa. Sitten vaan hiontaa ja maalaus päälle. Väri on joko musta tai korinväriin, en tiedä vielä kumpi ;-)