Tänään oli Ranskan kansallispäivä. Se sai minut kaipaamaan Ranskaan, maahan, joka jostakin syystä on aina tuntunut minulle läheiseltä. Olen pariin otteeseen aloittanut ranskan opinnot, ensin aikoinaan yliopistossa alkeiskurssilla, mistä ei tullut mitään. Äskettäin opiskelin muutaman vuoden Tuusulan kansalaisopistossa, mutta sitten uuvuin ja lopetin. Olin ottanut liikaa ohjelmia työn ohella enkä silloin kävellen ehtinyt joka paikkaan. Yllättävää kyllä ensi syksyn ohjelma on jo kunnan sivuilla eikä opettajana ole enää sama belgialainen nuori mies Samuel, joka silloin teki oppitunneista mielenkiintoisia ja innostavia. On siis nyt vieläkin vaikeampaa aloittaa alusta.
Kuitenkin jo siitä lyhyestä oppijaksosta oli hyötyä. En varmaankaan osaa puhua melkein sanaakaan ranskaa, mutta ymmärrän edes hiukan enemmän. Voi sanoa, että olen enemmän sisällä, jos sillä vielä joskus on merkitystä.
Miksikö juuri Ranska? Äskettäin olin innolla menossa takaisin Roomaan ja Italiaan. Ikään kuin olisin ollut aina ranskalainen. Olenkin jo lapsesta saakka ollut vahvasti sitä mieltä, että olen elänyt vallankumouksen ajan Ranskassa ja todennäköisesti päättänyt päiväni giljotiinissa. Eli se siitä innostuksesta. Vaikka olen käynyt maassa vain kaksi kertaa, tunnen maan omakseni.
Muuten viikonloppu meni joko pihalla niitä näitä tehdessä tai tutustuessani uuteen kannettavaan tietokoneeseen. Katselin tällä Acer Aspire 5520:lla myös filmin Raja 1918. Aihe on minulle jotenkin ajankohtainen, kun olen miettinyt aikaa ennen rajan tekemistä, aikaa jolloin isovanhempani olivat nuoria ja yhteydet Venäjälle olivat luontaisia. Mahtoi Suomen muuttuminen suuriruhtinaskunnasta itsenäiseksi tasavallaksi muuttaa monen ihmisen elämän. Elokuva toi lisää ymmärrystä ja sillä on tärkeä paikka Suomen historian selvittämisessä.
Olen tekemässä valokuvaesitystä kyläsäätiön ensi sunnuntain juhlaan ja sitä tehdessäsi olen samalla miettinyt syvällisemmin menneitä asioita, yrittänyt eläytyä isovanhempieni ja heidän vanhempiensa elämään. Esityksen tarkoitus on kuitenkin lähinnä esittää juhlissa kesämatkamme valokuvia. Itse mietin matkoja pitemmälle, tulevaisuuteen. On pehmeämpiä tapoja valloittaa Karjala takaisin, mutta silloin emme saakaan puhua enää valloittamisesta vaan rinnakkaiselosta ja yhteistoiminnasta. Mutta miten? Ehkä Raja 1918 antoi sotaisuudestaan ja väkivaltaisuudestaan huolimatta vinkkejä, jotka johtavat minuakin eteenpäin.
Tänään vietin iltapäivän entisen naapurini ja lenkkikaverini seurassa. Kävimme humputtelemassa uudella kirpputorilla kotini lähellä. Hän rakastaa kaikkea vanhaa antiikkista ja löysikin iki-ihanan maalauksen vuodelta 1914 hienolla kullatulla leveällä kehyksellä. Minä tutkin kirjoja, tietenkin. Kävimme sitten myös Keravalla parissa vaatekaupassa. Olipa hauskaa! Ja yhtään kuvaa en ottanut silloin paitsi aamulenkillä. Olisiko muuten aiheellista siirtää tämä kirjoittelu jonnekin muualle, kun tämä on näköjään nk. kuvablogi? Taidan olla ymmärtänyt väärin. En nimittäin jaksa nyt siirtää enää tänään kuvia. On aika työlästä tehdä toista juttua tällä uudella koneella ja toista tuolla pöytäkoneella.
Kirjoitus julkaistu 14.7.2008 23:17
Haluatko kommentoida kirjoitusta? Rekisteröidy Kuvablogiin
