Hyppää sisältöön

Blogi

Toiminnot





RSS

Polulle kauas / Keskustelua oman itsensä kanssa

Nyt on jo iltamyöhä ja päivä lopuillaan. Palaan vielä hetkeksi aamun tunnelmiin. Silloin varhain liikkeellä ovat vain jänikset, linnut, kissat, ehkä nuorehko perheenäiti juoksulenkillään ja minä, vanha kääkkä sauvoineni ja kameroineni. Viikonloppuaamuisin maailma herää uskomattoman myöhään, kesäisinkin.  Silloin oma aikatauluni muuttuu entistä enemmän aamupainotteiseksi. Se johtuu valosta. Vaikka sitten myöhään iltaisin on vielä valoisaa, en välttämättä enää jaksakaan valvoa edes puoleenyöhön vaan suoraan sanoen sammun hetkessä unten maille, jo siinä kymmenen maissa. Aamulenkillä  tai toisina aamuina pihatöissä saan sitten nauttia luonnon kauneuden lisäksi tunteesta, että on yksin maailmassa. 

 

Aamulenkillä

Yksinolo on monelle hirveän vaikeaa, kun sitten taas on ihmisiä, jotka sitä rakastavat. Istuin eilen tovin serkkuni kanssa Tuusulan kirkon hautausmaalla Aleksis Kiven haudan ääressä vaihtaen kuulumisia hänen ollessaan matkalla toiseen tapaamiseesn. Siinä erotessamme totesimme, että on kiva nähdä joskus vaikka lyhyesti. Välitkin pysyvät hyvinä. Hän sanoi siihen vielä, että itse asiassa hän rakastaa yksinoloa. Voin allekirjoittaa saman täysin. On mukava nauttia hetki toisen ihmisen, tutun tai tuntemattoman seurasta.  Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Elämäntiellä kohtaamme koko ajan uusiakin ihmisiä. En tiedä, mikä minua vetää keskusteluihin, vaikka en nk. seuraa kaipaa enkä tarvitse.  Pintapuoliset keskustelut eivät kiinnosta, hankalat ihmiset haluan kiertää kaukaa.  

Puheliaisuus saattaa myös olla joskus liiallista, viime aikoina olen itselleni siitä antanut huomautuksia. Nyt kun on sattunut kaikenlaista, on tullut puhuttuakin enemmän. Olen varmaan ennenkin kirjoittanut, että minulla ei ole mitään salattavaa enkä piilottele luurankoja kaapissa. Toisinaan olen kyllä sellaisesta nähnyt unta. Ehkä pitäisi piilottaa. Nimittäin olen varmaan monen mielestä liian avoin, siitä olen joskus saanut huomautuksen. Se on silloin tällöin ärsyttänyt joitakin ihmisiä. Omasta mielestäni olen elämäni aikana oppinut tästäkin paljon. En mene enää junassa jonkun vieraan miehen syliin ja kerro hänelle koko elämäntarinaani kuten muutaman vuoden ikäisenä tein. Nyt saattaa junassa käydä niin, että minulle kerrotaan elämäntarinoita kuten taannoin tullessani pohjoisesta. Kuuntelen ja kyselen mielelläni enkä tunne mitenkään suunnatonta halua kertoa omaa elämäntarinaani. Se alkaa toisaalta olla niin pitkä kerrottavaksi, jos haluan olla perinpohjainen. Harvat jaksavat kiinnostua niin tylsistä asioista kuten lapsuudesta maalla, pitkistä koulumatkoista, leikeistä metsissä, tylsästä perhe-elämästä. Siksi varmaan aloin kirjoittaa tätä verkkopäiväkirjaakin. Täältähän voin sitten itsekin käydä tarkistamassa, miten se oli, kun muistini joskus pettää. Toinen juttu on sitten, löydänkö etsimäni. 

Sitä mietinkin tänään kuljeskellessani. On varmaan aika alkaa tehdä jotakin näille kirjoituksille. Jos kokoan ne omakustannekirjaksi aiheittain, muokkaan ja täydennän niitä, valitsen sopivat kuvat. Eihän koskaan tiedä, milloin nämä verkkotiedot häviävät. Jostakin minun pitää myös aloittaa ja jokin projekti sitten myös lopettaa uusien häämöttäessä tulevaisuudessa. 

Helsingin Sanomissa oli muuten äskettäin ilmoitus ”Kerro meille kesästäsi, joka ei unohdu”. Lehti kerää lukijoiden kesämuistoja haastattelusarjaa varten, joka toteutetaan heinä-elokuussa. En ole ajatellut osallistua, mutta mietin asiaa. Jos joutuisin tekemään valinnan lukemattomien elämäni kesien joukosta, valitsisin varmaan sen kesän tyttäreni  huhtikuisen syntymän jälkeen  40 vuotta sitten. Täytyy vain kauhistella noita vuosilukuja, kun olen edelleen täysi tytönhupakko. Tämä kesäkin saattaa olla ikimuistoinen, mutta sellaista ei varmaan voi päättää etukäteen.  

Muuten vaitonaisuus on kaikin puolin pahempaa kuin puheliaisuus. Mutta joskus on pakko vaieta.

Kesä 1969

Kirjoitus julkaistu 27.6.2009 22:32

Kommentit

Haluatko kommentoida kirjoitusta? Rekisteröidy Kuvablogiin

Profiili

Avatar: telle

Blogin kirjoittaja: telle

Kirjoituksen kuvat

Aamulenkillä
Kesä 1969
Kesä 1969
Kesä 1969