mantis / Ylläs - Espoo Pyöräretki

 Ensiksi mukana olleet kamat.

 Varusteet:

Pyörä:

• Kärry+ kassi + mustekalat
• Etulaukku
• Juomapullot
• Mittari ja lukko

Työkalut:

• Rengasraudat, paikat, varakumi, ilmastointiteipin palanen
• Pumppu, rätti
• Ketjuöljy
• Ketjunkataisija, varalenkkejä
• Leatherman
• Taskari, pinna-avain, kuusioavaimet

Tarvikkeet:

• Teltta, alusta, makuupussi ja tyyny
• Narua, pyykkipoikia
• Kartta
• Puhelin ja laturi
• Lehtiö ja kynä
• Kamera ja varapatterit
• Tulitikut
• Puukko
• Trangia, tulitikut, kaasupullo, sieni, haarukka/lusikka
• Kuksa
• Neulaa, lankaa ja hakaneuloja

Terveys:

• Urheilujuomapussit 16kpl
• Hammasharja, tahna, dödö ja saippua
• Vaseliini
• Hyttyskarkote
• Aurinkorasva
• Kyypakkaus ja burana
• Laastari

Tekstiilit:

• 2x Pyöräilypaita ja sadetakki
• Pyöräilyhousut
• Hanskat, lahkeet, hihat ja aurinkolasit
• Pyöräilykengät, ajosukat 2x ja sadesuojat sekä tavalliset kengät
• Takki, pitkät housut, t-paita 2x, shortsit ja pitkähihainen fleece
• Kalsarit 3x, sukat 4x
• Pyyhe ja uikkarit
• Kuivausliina

Ke 9.7 Ylläksen maisemareitti

Pientä alkuverryttelyä tulevaa koitosta varten. Korkeusero n. 200m, pituus 10km ja keskari 29km/h. Nyt osaan kuvitella miltä kunnon alppietapit saattavat tuntua. Ylös mentiin n. 15km/h ja alas n. 60km/h ilman kärryä. Sykkeet olivat pilvissä ylämäen ajan.

Ensimmäinen päivä

La 12.7, 163km, 27.8km/h ja 5.52h.

Lähtö Ylläkseltä pilvisessä kelissä klo 10. Ensimmäisenä oli edessä Jauhojärven tienpätkä kunnon perinteistä hiekkatietä keskellä suomaisemia. Mukava alku.

Kaukosentielle päästyäni alkoivat mäet. Olivat sen verran jyrkkiä että loppu välitykset ja usko kesken vaikka en jalkamieheksi joutunutkaan. Sain kuitenkin poroilta sen verran kannustusta että matka jatkui. Rovaniementielle päästyäni muuttui tie paljon tasaisemmaksi polkea. Ounasjoen varrella oli kivoja maisemia pitkin matkan. Heti Kaukosen jälkeen tuli kunnon sadekuuro, mutta sateen tauottua kuivuivat kamat vartissa, joten eipä siinä ollut valittamista. Matka jatkui Lohinivalle, jossa pidin kahvipaussin lohihovissa. Paikalliset kaljalla olleet tyypit ihmettelivät kovasti etelän miehen hulluutta ja olivat muutenkin kovin kiinnostuneita.

Lohinivan jälkeen alkoi matka pikku hiljaa tuntua jaloissa –peräkärry lisää vastusta sen verran että jo noin 100km kohdalla huomasi polkeneensa. Välimainintana täytyy kiittää paikallisia autoilijoita, jotka väistävät varsin kuuliaisesti ja tilanteissa, joissa tulee vastaan toinen auto samanaikaisesti, he odottavat kiltisti takana kunnes vastaantuleva on mennyt ohi. Tässä olisi etelän autoilijoilla oppimista. Pientareita täällä ei ole nimeksikään, mutta ei sen puoleen liikennettäkään.

Meltauksessa alkoi jälleen sataa, mutta maisema Ounasjoen ylittävältä sillalta korvasi kaiken. Myös Marraskosken pysähdyspaikalla avautui komea maisema. Itikoita oli vaan siinä määrin ettei sinne pitkäksi toviksi viittinyt jäädä. Loppumatka olikin sitten kunnon vääntöä. Pausseja tuli pari ylimääräistä, koska jalat ja selkä kaipasivat verryttelyä 20km välein. Viimeiset 10km laskinkin sitten vain kilometrejä perille asti. Viimein tuli vastaan Rovaniemi ja aurinkokin alkoi paistaa juuri sopivasti. Parit kaljat kaupasta ja nokka kohti Ounaskosken camping aluetta. Camping alueella odotti ensimmäinen ikävä yllätys – yöteltassa maksaa 19e! Olin kuvitellut maksujen olevat jotain 5-10e. Noh, alue on kaikinpuolin hieno ja muutkin puitteet kunnossa paitsi että mäkäräisiä on ihan pirusti. Illalla törmäsin vielä pariin italialaiseen heppuun, jotka olivat polkemassa Helsingistä Nordkappiin. Aika poikia olivat. Nyt ei muuta kun nukkumaan.

Su 13.7, 158km, 26.2km/h ja 6.03h.

En saanut kunnolla nukuttua valoisuuden, kramppien ja lämmön takia. Katkonaisen yön jälkeen nousin klo 8. Aamupuurot ja tsumpit tuli keiteltyä trangialla. Kamat kasaan ja lähtö aurinkoiselta Rovaniemeltä klo 10. Huomasin satulan olevan sen verran löysällä, että penkkiä saa kierrettyä käsin helposti. Kun aloin kiristämään pulttia kuului NAKS! Klämpin pultti meni poikki! Aargh! Ja totta kai oli sunnuntai ja kaikki kaupat kiinni. No onneksi leirintäalueen isännältä löytyi miljoonapakista sopiva pultti ja mutteri, joten matka sai alkaa. Ensimmäiset 50km olivat oikein mukavia aurinkoisessa säässä eikä matkakaan tuntunut vielä jaloissa. Mutta sitten alkoi Ranuan ylle kertyä tummia pilviä.

Noin 30km ennen Ranuaa alkoi ensin ripsiä, joten ajattelin heittää sadevermeet ylle. Kilometrin päästä satoikin kunnolla eikä yltynyt vastatuuli yhtään helpottanut asiaa. Sade vain yltyi kohti Ranuaa ja kun lopulta pääsin Ranualle olin kuin uitettu koira. Ranuan kattavasta ravintolatarjonnasta (2 huoltamoa, turistirysä ja lounaspizzeria) valitsin pizzerian. Siellä söin ja kuivattelin kamppeita sekä odottelin sateen laantumista. Paikalle olivat myös osuneet pari kaveria, jotka olivat matkalla Savonlinnasta Utsjoelle. Täytyy nostaa jälleen hattua, sillä kaverit olivat liikkeellä perus 80-lukulaisilla pyörillä (ainakin toinen oli) ja lenkkareilla. Sade taukosi hetkeksi, jonka katsoin olevat oikea aika lähteä, mutta jo noin parin kilometrin jälkeen alkoi ripsiä ja sade vaan yltyi. Siinä lensi ärräpäät. Asmuntin kohdalla taivas sitten repesi, mutta onneksi kohdalle sattui melko pian katoksellinen bussipysäkki, jonne menin pitelemään sadetta. Odottelin siellä noin puolituntia jolloin sateeseen tuli pieni tihkutauko. Muutenkin keli näytti kirkastumisen merkkejä. Taas päästiin pari kilometriä ja sade yltyi. Pian satoi kaatamalla eikä sateensuojia ollut mailla halmeilla. Kun vihdoin semmoinen kohdalle sattui totesin sen olevat hyödytön, koska olin aivan läpimärkä. Siinä tuli käytyä läpi litannia kauneimpia kirosanoja sekä veisattua pari Suomi-balladia hullun-kiilto silmissä. Voi pojat, tämä se on jotain! 20km ennen Pudasjärveä sade lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Etsin sopivan pysähtymispaikan ja väänsin suurimmat vedet kamoista pois, jotta ennättäisivät edes vähän kuivua.

Tässä vaiheessa arse oli osoittanut mieltään jo jonkin aikaa ja meno vaan paheni. Onneksi leirintäalue tuli pian vastaan ja pääsin kyhämään telttaani Jyrkkäkoskelle. Perillä odotti yleinen saunavuoro, jonka koin aikamoiseksi ylellisyydeksi märän päivän jälkeen, mutta leirintäalueelta ei saanut bisseä, joten sitä piti vielä käydä hakemassa. Reba oli vaan niin kipeä ettei sillä tohtinut istua kuumille lauteille. Maisemallisesti päivästä ei alkua lukuunottamatta jäänyt paljon käteen sään vuoksi. Nyt ei muuta kuin ansaittu kalja nassuun ja huomenna kohti vaaramaisemia.

Ma 14.7, 161km, 25,4km/h, 6.20h.

Yö meni ihmetellessä kramppailevia jalkoja enkä jaksanut klo 7 pitempään kökkiä makuupussissa. Aamupalalla tutustuin hollantilaiseen pariskuntaan, joilla oli ikää yli 60. Olivat viime kesänä polkeneet USAn halki (8000km) ja nyt olivat reissanneet Kööpenhaminasta Ruotsiin, josta edelleen Norjaan Lofooteille ja sieltä Nordkappiin. Olivat ottaneet sieltä bussin Rovaniemelle ja jatkaneet sieltä matkaa etelään. Siinä kuuntelin korvat punaisina heidän tarinoitaan ja tarjosin heille pannukahvit heidän käyttämän nescafen sijasta. Suuntasin sarvet kohti Puolankaa ja eiku menoks. Heti alkuun huomasin että polvet olivat hieman kipeät, josta olin huollissani tietäen edessä olevat mäet. Ensimmäisen 10km aikana ajattelin, että jos nämä mäet eivät ole tämän kummoisempia niin hyvinhän tämä menee. Taukoa pidellessä lampsi poro paikalle ihmettelemään etelän miehenmenoa. Siinä se möllisteli 5 minuuttia välittämättä minusta sen kummemmin.

Tauon jälkeen alkoi mäet kasvaa ja polvet tulla yhä kipeämmäksi vaikka pyrin polkemaan pienillä välityksillä. Päätin lyhentää paussivälin 20km:riin, joka osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Loppumatka Puolangalle sujuikin kohtuullisen hyvin vaikka polvikivut, mäet ja vastatuuli hieman jarruttivatkin matkat tekoa. Keli oli kuitenkin muuten kiva reissun taittamiseen.

Noin 25km ennen Puolankaa tuli vastaan ensimmäinen pyörämatkailija tienpäällä. Tämä kaveri (n. 50v) oli varsinainen maanteiden sankari. Jutut olivat huisia ja niin oli varustuskin. Kaveri polki nahkasandaalit jalassa, tuulihousuissa, mustavalkoisissa näppylähanskoissa ja pitkässä parkatakissa?! Kaiken lisäksi kaveri oli teipannut housun lahkeet kiinni muutamalla kierroksella maalarinteippiä. Lisäksi, hän kertoi tekevänsä peräkärryn polkupyörään, jossa voisi nukkua. Naureskelin vielä pitkän tovin jatkettuani matkaa. Vähän ajan kuluttua tuli vastaan reissun ensimmäinen maantiepyöräilijä. Kohtaaminen tapahtui normaalilla moikkaamisperiaatteella, mutta noin 10km jälkeen tuli tämä sama kaveri rinnalle polkemaan. Loppumatka menikin joutuisasti Arton kanssa jutellessa niitä näitä. Lopuksi Arto vielä ohjasi minut Puolangalla yhteen parhaimmista seisovistapöydistä missä olen koskaan syönyt.

Pitkäksi venyneen ruokatauon jälkeen jatkoin matkaa. Kipeät polvet muistuttivat välittömästi olemassaolostaan. Noh, onneksi Arto oli vinkannut että tie Vaalaan olisi tasaista. Mitä vielä! Mäet jatkuivat samaa rataa seuraavat 20km aina Poukiolle asti. Kuin kirsikkana kakun päällä oli vielä kunnon nousu kylän päälle, jossa polveni sanoivat POKS! Poukiolta olikin sitten kiva lasku alas, jossa pystyi jopa katselemaan maisemia kun polvikipu helpotti. Mäkien jälkeen tuli tien viereen pieni uimapaikka, jossa oli kaksi pyöräilijää ottamassa aurinkoa alasti. Menin rohkeasti kyselemään näiltä että minkälaista olisi tie edellä. Saksalaiset pyöräilijät sanoivat sen olevan onneksi hyvin tasaista. Vastapalveluksena kerroin mäistä, jotka heitä odotti. Viimeiset 50km leirintäalueelle meni hammasta purren hyvin hiljaa. Kerralla ei pystynyt polkemaan kuin 10km, jonka jälkeen oli pakko pysähtyä venyttelemään. Paussin jälkeen pääsi pari kilometriä ennen kuin kivut palasivat. Nyt odottelen pelon sekaisin tuntein, että pystyykö huomennapolkemaan vai katkeaako peräti koko reissu tähän.

Ti 15.7, 121km, 25.8km/h, 4.50h.

Aamuyöllä heräsin kun alkoi sataa ja ei kun ulos ja kamppeet narulta sisälle. Loppuyö menikin hyvin – ensimmäinen yö ilman kramppeja. Aamulla kun heräsin totesin, että vieläkin sataa, jottei mikään kiire tässä ole. Kun aikanaan nousin huomasin heti polvien olevan tosi kipeät ja jäykät. Siinä koko aamupäivä sateli aina klo 14 saakka, joten käytin ajan venyttelyyn ja paskan puhumiseen leirin isäntien kanssa. Oli muuten varsin kiva alue upealla paikalla tuo Oulunjärven leirintäalue. Lopulta totesin että pakkohan sitä tästä on lähteä sään ja polvikipujen uhallakin. Kävin vielä polkemassa koelenkin ilman kuormaa joka ei kyllä vakuuttanut tulevien kilometrien sujuvuudesta. Onneksi luvassa oli tasaista maastoa. Poljin aluksi Kestilään läpi perinteisen maalaismaiseman, jossa ilokseni näin paljon lehmiä ja kurkia. Kestilässä kävin kaupassa, jossa paikalliset maajussit katselivat minua oudoksuen (olisikohan vaatteilla ollut osuutta asiaan).

Kestilästä matka jatkui Pyhäntään ja polvikivut rassasivat koko ajan niin paljon että pausseja oli pakko pitää 20km välein. Plan B oli että jäisin Pyhäntään yöksi jos kivut olisivat kovat, mutta kartalle merkitystä leirintäalueesta ei ollut tietoakaan. Paikallinen kaveri tiesi kertoa, että tie Kiuruvedelle oli aluksi tasaista, mutta loppumatkasta olisi luvassa mäkiä. Rohkeasti lähdin liikkeelle ja alkumatka sujui joten kuten kipuja ja nohevaa vastatuulta taistellen. Tavoitteeni oli olla Kiuruvedellä ennen klo 21, jotta saisin kaljaa illaksi –mitäpä ei pieni ihminen tekisi oluen vuoksi? Sää oli muuttunut aurinkoiseksi, joten ajattelin häivyttää rusketusraitoja polkemalla ilman paitaa. Matka jatkui tasaisena aina Viitamäelle asti, josta mäet alkoivat. Siinä ajattelin että nyt se veri punnitaan. Ensimmäisen nousun jälkeen pidin paussin Viitamäen päällä varsin kauniissa Suomalaismaisemassa.

Matka jatkui ja mäkiä riitti. Onnekseni kokeilin polkea mäkiä putkelta peräkärryn kanssa, joka auttoi. Polvet eivät kipeytyneet läheksikään niin pahasti kuin aiemmin. Välianekdoottina mainittakoon, että juju peräkärryn kanssa putkelta polkemiseen on tasaisuus. Kun mies ja pyörä ei heilu sivulta sivulle ja polkemin putkelta on muutenkin sulavaa, tulee kärry mukavasti perässä. Yllätyksekseni, kun mäet kasvoivat niin polvet avautuivat ja meno parani ja kuinka ollakkaan kerkesin Kiuruvedelle kaljakauppaan. Paikallinen leirintäalue olikin sitten aikamoinen pettymys keskellä teollisuusaluetta. Mukaavaa oli kuitenkin tutustua caravaanaripariskuntaan, jotka kertoivat ajaneen ohitseni ainakin 3 kertaa viime päivinä. Meillä riitti mukavasti juteltavaa näiden Tamperelaisten kanssa pitkälle iltaan. Kello on nyt 1 joten on aika painua pehkuihin.

Ke 16.7, 93km, 23.8km/h, 3.53h.

Heräsin jälleen sateen ropinaan. Lisäksi teollisuusalueella oli alkanut kuulua sekalaista kolinaa ja junapillien ääniä jo klo 6. Aamupala tuli laitettua normaaliin tapaan ja pakkasin märän teltan kasaan ja lähdin klo 10 kohti Pielavettä. Heti tielle päästyäni huomasin että keli oli yksinkertaisesti paska. Vettä tulla tihutti ja vastatuulta oli noin 10m/s, lisäksi polvet olivat jo tuttuun tapaan jälleen kipeät. Olen alkanut jo henkisesti valmistautua siihen että polvet ovat kipeät koko loppureissun ajan. Kun olin polkenut vähän aikaa, tuttu matkailuauto ohitti minut jo 4 kerran ja näytti vielä hätävilkkuja toivottaakseen tsemppiä yksinäiselle polkijalle. Maisemia ei tullut paljon kateltua kun sää oli niin kehno, joten ajelin vain pienissä pätkissä kohti Pielavettä. Vähän ennen Pielavettä taivas osoitti kirkastumisen merkkejä ja mieliala koheni. Saavuinkin lopulta sateettomalle Pielavedelle klo 13. Kävin paikallisessa ravintola Laivurissa syömässä pizzan ja ravintolan netistä katselin tulevaa säätä. Toteutuneet sademäärät Jyväskylän ja Lahden seutuvilla eivät lupailleet hyvää, mutta tulevien tuntien ennusteiden mukaan sateiden piti kuihtua kasaan.

Toisinkävi – todellakin. Kun lähdin Pielavedeltä aurinko vielä pilkahteli, mutta jo Säviän tienhaarassa alkoi vismoa. Ei muuta kuin sadetakki niskaan. Ajattelin, että polkisin pienessä sateessa, koska olin jo kastunut aamupäivällä. Mitä edemmäksi pääsin, sitä kovemmaksi yltyi tuuli ja sade. Lopulta alkoi sataa niin paljon etten nähnyt enää tietä, joten etsin lähimmän sateensuojan joka oli hylätyn mökin räystään alla. Sinäänsä ei olisi ollut mitään tarvetta seistä sateensuojassa, koska olin kuin järvessä uinut, mutta olisi tuntunut hassulta seistä tien laidassa tumput suorina keskellä kovinta kaatosadetta. Kun sade laantui jatkoin matkaa kohti Tervoa ja Lohimaata. Sade yltyi uudelleen ja ajattelin että ei tässä enää ole kuin 10km jäljellä, poljetaan nyt vain perille. Loppujen lopuksi tilanne oli aika koominen: keskellä sadetta, tuulta ja polvikipuja aloin kirota täyttäkurkkua kaikki kirosanat jotka vain keksin. Tämän jälkeen aloin vain nauraa hysteerisesti ja lopusta en paljoa muistakkaan. Saavuin kuitenkin Lohimaahan, jossa ilokseni sain kuulla että leirintäalueella on vapaasti käytettävissä oleva sauna. Kun pääsin itse leirintäalueelle, huomasin että leirin ainoat vieraat itseni lisäksi olivat laittaneet saunan valmiiksi päälle. Saunoin 3 tuntia kuivatellen kamoja, juoden kaljaa ja saunoen. Tämä oli tämän reissuntähän astisista päivistä ehdottomasti paskin ja lyhin. Toivottavasti huomenna on parempi päivä. Ainakin sääennuste on armollisempi.

To 17.7, 112km, 25km/h, 4.29h.

Heräsin aurinkoiseen aamuun ja siihen että teltta alkoi käydä kuumaksi. Aamutoimien jälkeen lähdin polkemaan kevein mielin, sillä ilma oli hieno, kuten myös maisemat. Jalatkaan eivät olleet läheskään niin kipeät kuin eilen, ainoastaan navakka tuuli hidasti matkantekoa. Mäetkään eivät juuri haittanneet. Saavuinkin alta aikayksikön “verrattomaan Vesantoon”, joka oli idyllinen pikkukylä keskellä Suomea. Jatkoin kohti Konnevettä, matkalla pysähdyin Neiturin kanavalle ja kävin kummastelemassa maatuneita juoksuhautoja. Ah - ihanaa, tämmöistä sen pyörämatkailun tulee olla.

Pääsin mukavasti Äänekosken tielle, jossa sain kiinni kaksi pyöräilijää keltaisissa huomioliiveissä. Olivat kartuttamassa Suomen maantievarsien kasviharvinaisuuksia. Kuvittele mikä ammatti – polkevat tsygällä ja kattelevat pientareita koko päivän. Äänekoskentiellä mäet tuntuivat vain kasvavan vaikka oltiin jo isommalla valtatiellä, mutta onneksi Konnevesi tuli pian vastaan ja pääsin ansaitulle ruokatauolle. Syötyäni katselin jälleen tuleviä säitä netistä, jotka lupailivat sadetta jälleen iltapuolelle. Päätin yrittää Hankasalmelle nopeasti ennen sateiden tuloa. Lähdettyäni liikkeelle huomasin tummien pilvien vyöryvän minua kohti. Polvet olivat tulleet venyttelystä huolimatta ruokatauon aikana kipeiksi. Hankasalmen tielle päästyäni elättelin toiveita tasaisemmasta maastosta, mutta turhaan. Mäet kävivät paikoitellen todella jyrkiksi, mutta en aikonut alistua taluttamaan pyörää - vieläkään. Maisemat olivat tosi hienoja ja näytti siltä etten aivan heti kastuisi. Ennen Ristimäkeä oli yksi tämän reissun kovimmista mäistä ja hieno kuruntapainen paikka, josta tuli napattua kuvakin. Heti Ristimäen jälkeen alkoi ripotella, joten pysähdyin pukemaan sadevermeet ylle, mutta kun olin pukenut oli kuuro jo mennyt ohi. Jatkoin matkaa Hankasalmelle ja hoilasin Eppujen “Tuhansien murheellistenlaulujen maan” varmaan kymmenettä kertaa, joka on toiminut eräänlaisena tunnelman nostajana pitkin matkan. Pääsin Hankasalmelle lopulta kastumatta ja kävin kaupassa. Kaupasta tultuani huomasin että mittarini oli tiltannut. Sinne menivät kaikki reissutiedot. No, onneksi pidin tätä päiväkirjaa johon olin merkinnyt edellisten päivien tiedot. Perillä tutustuin oikein mukavaan pariskuntaan Taistoon ja Sinikkaan, joiden kanssa tulikin rupateltua koko ilta ihaillen samalla Hankasalmen auringonlaskua.

Pe 18.7, 147km, 25km/h, 5.53h.

Heräsin klo 6. Tarkoitus oli päästä aikasin liikkeelle, koska oli pitkä matka Pulkkilanharjulle edessä. Pääsin lähtemään klo 8 ja huomasin heti että jalat olivat aivat tolkuttoman jumissa. Matkan teko oli aluksi karvasta tervan juontia eivätkä jalat tahtoneet pyöriä millään. Onneksi reba ei ollut moneen päivään enää vaivannut, johtuen kai runsaasta vassun käytöstä ja satulan muotoutumista. (Vaikka satula ei ollutkaan uusi, niin selvää muodon muutosta parempaan oli tapahtunut reissun aikana). Olin kuitenkin reissun kokemuksista viisastuneena oppinut ottamaan aluksi tosi lyhyen 10km pätkän, jonka jälkeen venyttelin. Tämä tepsikin sillä jalat avautuivat hieman. Päästyäni vilkkaasti liikennöidylle 9-tielle teki mieleni sieltä pois niin pian kuin mahdollista. Lievestuoreen Shellillä pidin aamun kahvipaussin ja sain Lada-kuskien kunnioituksen. Kertoivatpa vielä minkälaisia teitä olisi edessäpäin – mäkisiä kuulemma Toivakan jälkeen.

Toivakkaan mennessä polvet eivät osoittaneet yhteistyöhalukkuutta. Toivakassa tulikin sitten pidettyä pidempi paussi kuin oli tarkoitus. Yritin saada kiinni tuttavaani, jonka mökille minun oli määrä mennä, mutta ilman tulosta. 4-tien ylitys oli henkisesti iso juttu. Heti ylityksen jälkeen alkoivat mäet kohti Rutalahtea. 3. tai 4. mäessä tavoitin toisen pyöräilijän. Nainen oli maratoonari, joka oli ottanut pyöräilyn harjoitusmuodokseen. Poljimme yhdessä aina Rutalahdelle asti – ai kuinka nopeasti matka taittuikaan kaverin kanssa. Kehotin häntä hankkimaan lukkopolkimet pyöräänsä, jotta hän saisi uutta potkua pyöräilyyn. Rutalahden jälkeen oli varsin mäkistä, mutta polvet tuntuivat pitävän niistä sillä kivut alkoivat laantua.

Päästyäni Leivonmäen kansallispuistoon kävin kurkkaamassa olisiko siellä mitään kivaa, mutta aikaa ei ollut kuitenkaan patikointiin. Poikkesin läheisessä kuppilassa ja yritin jälleen tavoittaa tuttavaani – turhaan. Kivisuon pätkä oli varsin tasaista, mutta hanakasta vastatuulesta johtuen matka ei tuntunut sujuvan. Tammiharjun jälkeen maisemat olivat hienoja Luhangalle päin.

Luhangalla parkkeerasin ravintola Etapin eteen. Paikalliset olivat ottamassa häppää jo varhain ja kehuskelivat eri urheilulajien aikaansaamista reisilihaksista. Pyöräilyä ei mainittu ollenkaan, mutta en viitsinyt mennä korjaamaan tilannetta. Eräskin karju kehuskeli omaavansa ties minkä lajien lihakset – ainoa minkä näin oli komia kaljavatsa. No söin siellä oikein makoisan pizzan ja katselin sääennusteita sillä Päijänteen yllä oli hyvin tummia pilviä. Ennusteet lupailivat kuitenkin sateiden ehtymistä ennen Päijänteen itäpuolta, joka tällä kertaa pitipaikkaansa – en kastunut. Pidin paussin Vuoksensalmen sillalla, josta avautui hienot näkymät.

Judinsalossa oli kunnon mäet, joissa meinasin tsipata, mutta yhtäkään ylämäkeä ei tällä reissulla jätetä kesken! Matka Sysmään mäkineen alkoi vaatimaan veronsa ja saavuin Sysmään varsin voipuneena. Viimeinen soitto tuttavalleni ei tuottanut tulosta, joten päätin jäädä Sysmään yöksi leirintäalueelle. Tämä tietäisi sitä että huomenna olisi noin 200km etappi kotiin (apuwa). Uskon kuitenkin selviäväni siitä sillä tiedolla että pääsee kotiin. Ennen leirintäalueelle menoa päätin kuitenkin käydä Sysmän matka-baarissa, matkani kunniaksi yhdellä huurteisella. Leirintäalueella tapasin toisen pyöräilijän jonka kanssa jaoimme saunavuoron ja juttelimme niitä näitä. Suunnitelimme kaverin parempien karttojen avulla minulle huomiseksi vähän lyhyemmän reitin. Kaveri oli kiertelemässä Etelä- ja Keski-Suomea Rossanon touring crossarilla – nätti pyörä. Olipa hieno, mutta raskas päivä.

Viimeinen ja kahdeksas päivä

La 19.7, 182km, 23km/h, 8.03.

Heräsin yöllä siihen että känniporukka oli tullut viereen mölyämään vaikka luulivat olevansa hiljaa (ei se onnistu). En saanut enää unta, joten ajattelin että parempi vain lähteä kotia kohti. Nousin klo 4 ja läksin matkaan klo 6. Aamu oli taivaallinen. Ei muuta liikennettä, aurinko juuri nousemassa ja ilma tyyni. Jalatkin tuntuivat olevan ikäänkuin valmiiksi auki eilisen jäljiltä. Matka Asikkalaan läpi Pulkkilanharjun sujui hienosti ja maisemat olivat nautinnollisia. Aika pian kuitenkin polvikivut ja vastatuuli palasivat. Pidin tauon eräällä harjun pengertien sillalla, jossa jänis tuli morjestelemaan minua. Juuri kun olin ottamassa kuvaa siitä se luikki pakoon. Matka jatkui ja Asikkalan kirkonkylässä käännyin Hilliläntielle. Hillilän tiellä olikin sitten tämän reissun pahin nousu. Nousu ei ollut pitkä, mutta jyrkkyys ja hiekkatie tekivät siitä vaativan.

Selvisin kuitenkin yli ja Viitailan tielle, jossa ei vaan kulkenut. Vaikka maisemat olivat kivoja ja keli aurinkoinen, oli takki vain täydellisen tyhjä. Jatkuvat nousut ja laskut vaativat veronsa ja pausseja tuli pidettyä 10km välein. Mieli oli matalalla, koska tiedossa oli vielä tulevien kilometrien määrä, joskaan ei laatu. Viitailasta Sairakkalaan oli kanssa kunnon mäkiä kun ylitin Salpausselkää. Olin ajatellut käydä Sairakkalassa kahvilla, mutta siellä olikin vain kylmäasema, lisäksi juomat oli loppu. Onneksi tie Kärkölään oli helpompi ja pääsin täydentämään huvenneita energia- ja juomavarojani. Tie Kärkölästä Lahdentielle oli polveilevaa, läpi peltojen ja metsäkukkoloiden kulkevaa reittiä, joka olisi ollut hienoa polkea tuoreilla jaloilla. Tässä vaiheessa alkoi tulla myös vastaan ensimmäisiä maantiepyöräilijöitä – tämä taisi olla Zeussilainen. Vanha Lahdentie oli vastaus rukouksiini, ihanan tasaista tietä, jossa kykenin vain pyörittelemään kevyesti ja säästelemään hajoavia polviani.

Vaikka tie oli helppoa matka Mäntsälään kävi yhä raskaammaksi. Jaloista hävisi tunto ja ne kävivät hervottomiksi. Kun lopulta pääsin Mäntsälään syömään eivät jalat meinanneet kantaa ja ne vain tärisivät. Muutenkin oli aika heikko olo. Pasta ja tunnin tauko kuitenkin korjasivat tilanteen ja tunsin itseni uudelleensyntyneeksi. Matka jatkui mukavasti aurinkoisessa ilmassa Järvenpään kautta Tuusulaan, jossa erehdyin polkemaan hetken pitkin motaria kun en löytänyt sopivaa poistumispaikkaa. Vaikka olin laittanut aurinkorasvaa parikin kertaa oli reidet ja kädet päässeet kärvähtämään sen verran pahasti että askartelin irtolahkeista aurinkosuojat reisille. Tämän jälkeen poljin kehä III ja Tuusulanväylän risteykseen jossa tyttöystävä hinasi “aivokuolleen” matkaajan läpi Helsingin syheröiden. Poljimme hissukseen kotiin hyvän ruoan ja levon ääreen. Tämä oli reissun raskain päivä, koska kroppa ja jalat olivat niin finaalissa että matkanteosta ei välillä meinannut tulla mitään....

Olipa reissu ja koettelemus! Huh huh! Toivottavasti polvet vain tulevat kuntoon levolla.

Jälkiviisastelua:

Matkan ilmansuunnalla voi olla suuri merkitys. Nytkin poljin 7 päivää vastatuuleen, joten polkemalla etelästä pohjoiseen olisin päässyt huomattavasti helpommalla. Reittivalinta oli mielestäni hyvä, mutta pyörässä olisi saanut olla kompaktirattaat edessä. 39-27 välitys ei oikein riittänyt kun mäet olivat jyrkkiä ja voimat loppu. Lisäksi matkaan olisi pitänyt lähteä suorittamalla kaksi lyhyempää etappia (esim 100km) kahtena ekana päivänä. Olisin näillä konsteilla todennäköisesti välttänyt polvikivut. Säillehän ei kukaan voi mitään ja ne nyt vain eivät olleet kovin hääppöiset matkan aikana. Onneksi selkä, kädet ja peppu toimivat reissun ajan hyvin johtuen varmaan riittävästä pohjatreenistä (n.3000km). Yhtään rengasrikkoa ei tullut reissun aikana. Ainoastaan ketjuvahaa lisäilin muutamaan otteeseen pitkin matkan. Reissun keskinopeudeksi muodostui 25km/h (1139km/45t25min). Ajonaikainen keskisyke oli 133 ja nousumetrejä 5750m.

Kirjoitus julkaistu 27.7.2008 21:40

Kommentit

Haluatko kommentoida kirjoitusta? Rekisteröidy Kuvablogiin