Hyppää sisältöön

Blogi

Toiminnot





RSS

Bona / Lublin

Saavuin junalla kaupunkiin elokuun 4:n päivän iltana.Rautatieaseman edessä olevalla taksitolpalla oli käsittämättömän pitkä jono (noin 150 metriä pari- ja nelijonoa). Ainoa omasta mielestä hyvä ratkaisu oli mennä läheiseen puistoon odottelemaan aamun valkeamista. Sitten siinä kävi niin, että miliisit vai olivatko ne poliiseja, ottivat pienen käsillä puhumisen hetken jälkeen minut kyytiin ja veivät minut ALMATURin hotellin (ko. hotelliin minulla oli voucher).  Seuraavana päivänä sitten ilmoittauduin asemapaikallani (IAESTE). Varsinainen asuinpaikkani löytyi ALMATURin hotellin vierestä.  

Lublin näkymä huoneeni ikkunastaLublin asuntolaPääasiassa asioin aivan keskellä vanhaa kaupunkia (Grodzka 11) ja kysymyksessä oli ensimmäisen kerran vuoden 1575 tulipalossa pahoin vaurioitunut kaupunkitalo. Sittemmin kyseinen tontti jälleenrakennettiin. Rakennuksessa toimivuosina 1862–1942 juutalaisten lasten orpokoti, jonka koko asujaimisto murhattiin natsien toimesta 24.3.1942. Nykyisin rakennuksessa toimii nuorten kulttuurikeskus.

Lublin Grodzka porttiLublin LinnaVanhan kaupungin puolelta löytyi useita kivijalkaliikkeitä.Yhdestä sellaisesta sain ostettua nahkalaukun (dollarihinta oli 5,50). Eräällä reissulla kävin noin 10 km päässä olevassa Swidnikin kylässä. Matkalla sinne mentiin vallan suuren helikopteritehtaan ohi. Nykyisin tehdas tunnetaan nimellä PZL-SWIDNIK SA.

Historiallisissa lähteissä Lublin mainitaan ensi kerran vuonna 1224. Perustamiskirjan kaupunki sai vuonna 1317. Sittemmin kaupunki on kokenut jos jonkinlaista hallitsijaa alkaen liettualaisista ja päätyen neuvostoliittolaisiin.  Huolimatta kaikista vastoin käymisistä, niin Lublin kaupunki on vanhoilta osiltaan varsin hyvin säilynyt ja edustavan näköinen. Uudempi osa Lublinin kaupunkia on tyyliltään täysin sosialistista realismia, jonka tyyppistä rakennuskantaa Suomesta löytyy yllin kyllin.  Kaupungin asukasluku vuoden 2005 alussa oli 355 000Lublin RaatihuoneLublin uuden ja vanhan kohtaaminen.

Aika: 4.8.–21.8.1985

Kirjoitus julkaistu 1.6.2009 17:26

Kommentit

Haluatko kommentoida kirjoitusta? Rekisteröidy Kuvablogiin

Profiili

Avatar: Bona

Blogin kirjoittaja: Bona

Matkapäiväkirjamainen blogi matkailusta ja maailmanperintökohteista alkaen a:sta.

Kirjoituksen kuvat

Lublin Grodzka portti
Lublin näkymä huoneeni ikkunasta
Lublin Raatihuone
Lublin uuden ja vanhan kohtaaminen
Lublin Linna
Lublin asuntola

Kansio

Kirjoitukseen on liitetty kansio Lublin

» Siirry kansioon
» Katso diaesitys kuvista