Hyppää sisältöön

Blogi

Toiminnot





RSS

Bona / Gdansk

Itämeren rantakaupungin omistuksesta on vuosisatojen aikana kiistelleet omat kansat ja hallitsijat. Hansaliittoon kaupunki liitettiin vuonna 1361. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaupungista tuli Danzigin vapaakaupunki. Toisen maailmansodan jälkeen kaupunki liitettiin Puolan valtakuntaan.  Gdanskin telakalla 1980-luvulla syntyi solidaarisuus-liike, jonka johtajasta Lech Walesasta tuli myöhemmin Puolan presidenttilähdön aika.

Ensimmäisessä kuvassa matka Puolassa on juuri alkamassa.Tullin läpi pääsin tunnissa ja sitten siis lähimmälle asemalle ja sitä myöten keskusrautatieasemalle. Ensi visiitillä tuli vain nopeasti tutustuttua kaupungin rakenteeseen asema lähiseudulla. Paluumatkalla oli aikaa enemmän,niinpä pistin rinkan säilöön asemalle ja lähin kaupungille. Kohta ensi töikseen laukun hihna irtosi ja kamera myös. Siitä irtosi ainakin yksi osan ja myöhemmin huomasin, että matkan aikana ottamani kuvat osittain valottuivat.

Päivän aikana tien aika pitkän lenkin kaupungilla, jonka aikana kävin mm. Marian kirkossa. Sen rakennustyöt aloitettiin 1343 ja kirkkovalmistui 1502. Kysymyksessä on maailman suurin tiilinen tuomiokirkko.  Sen pituus on 105 metriä. Toinen mielenkiintoinen rakennus oli vanhan kaupungin kaupungintalo, jonka rakentamisesta vastasi Anthony van Obbergen vuosina 1587–1595Mariackan kirkkovanha kaupungintalo.

Aika: 4.8/22.8.1985

Kirjoitus julkaistu 8.6.2009 19:20

Kommentit

Haluatko kommentoida kirjoitusta? Rekisteröidy Kuvablogiin

Profiili

Avatar: Bona

Blogin kirjoittaja: Bona

Matkapäiväkirjamainen blogi matkailusta ja maailmanperintökohteista alkaen a:sta.

Kirjoituksen kuvat

lähdön aika
Mariackan kirkko
vanha kaupungintalo

Kansio

Kirjoitukseen on liitetty kansio Gdansk.

» Siirry kansioon
» Katso diaesitys kuvista