Aamu valkeni puolipilvisenä, ja nousimme jo kuudelta. Ajattelimme lähteä ajoissa matkaan. Määränpäänä olisi seuraavaksi Alta. Matkaan siis!
Tanan sillan yli alkoi matkamme ja se jatkui pienten hassunnimisten kylien läpi. Ryssänmarkka-niminen paikka jäi päälimmäisenä mieleen. Nousimme vuorenrinnettä kapeaa ja huonokuntoista tietä, ja lämpötila laski lähes pakkasen puolelle. Gorttetvarrissa joet olivat jäässä.
Onneksemme vuoren huippu tuli saavutettua, ja aloimme jälleen laskeutua alemmas. Ilma lämpeni ja mieheni kävi kalastelemassa erään levähdyspaikan lähellä. Saaliiksi hän sai purotaimenen, jota kohta paistamme. Yövymme tämän yön Solvang Campingissa, ja huomenna matka jatkuu Altasta eteen päin. Aurinko paistaa, ja lämpötilaa on 18 astetta.
Kirjoitus julkaistu 2.7.2009 19:51
Haluatko kommentoida kirjoitusta? Rekisteröidy Kuvablogiin
Blogin kirjoittaja: Lokakuu
Kertomuksia matkalla Norjaan halki Suomen kuvien kera